IMG_4951-normal.jpg

Suolatikkuja on aina esillä kaikissa firman bileissä, ja jotenkin aina tekee niitä mieli vaikka ovatkin semmosta "tyhmää napostelua". Ajattelin kuitenkin että jos niitä kerran tehdään vehnästä, niin pakkohan niitä on voitava tehdä myös gluteenittomasti! Ja hurjan etsinnän tuloksena päädyi "Kimuranttia kurmeeta" blogiin, josta löysin hyvän ohjeen! Jauhoa muokkailin vähän mutta muuten ohje on kopsattu suoraan:

  • 1 dl Semper Fin Mix
  • ½ dl maissitärkkelystä (ei siis jauhoa)
  • ½ tl psyllimumia
  • tl kärjellinen ksantaania
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 0,75 dl kylmää vettä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • voiteluun lisäksi 0,25 dl oliiviöljyä sekä hyvää suolaa

Lämmitä uuni 220 asteeseen (kiertoilma). Sekoita ensin kuivat ainekset, lisää vesi ja öljy ja sekoita taikinaksi. Pyörittelin taikinasta sitten sekä tikkuja että "kransseja", voitelin öljyllä ja ripottelin päälle merisuolaa. Paista tikkuja noin 6 min uunissa.

Tyypillinen tummanruskea väri suolatikkuihin tulee (ainakin mun käsityksen mukaan) seoksesta jossa on vettä ja ruokasoodaa suhteessa 1L vettä + 3 rkl ruokasoodaa. Eli jos haluaa kokeilla, niin keitä vettä, lisää ruokasooda ja tiputa joukkoon sitten aina muutama tikku / kranssi kerrallaan kunnes ne nousevat pintaan (noin 5 sek). Lisää sen jälkeen suola pinnalle (öljyä ei siis tarvita) ja paista sen jälkeen normaalisti noin 8 min. Jos teet ohuempia tikkuja, lyhennä paistoaikaa :) 

hyviä oli! :)