Törmäsin kaupassa Arla Ingmanin uuteen (?) omena/kaneli maitorahkaan, ja se kuullosti niin hyvältä että päätin kokeilla sitä. Ensin ajattelin että teen omenapiirakan, mutta päädyin sitten helpompaan, eli omenamuffinsseihin. Käytin hyväksi havaittua jugurttikakkuohjetta, josta siis tulee kuivakakku, mutta samaa taikinaa käytän nykyään muffinsseihin.

  •  5 dl Semperin hienoa jauhoseosta/Sunnuntain vaaleaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 dl jogurttia (käytin 2 prk omena/kaneli maitorahkaa)
  • 2 kananmunaa
  • 200 g sulaa margariinia (tai voita)
  • 2 omenaa (Early golden delicious)2222  (tai voitvvv

Sekoita ensin kuivat ainekset keskenään ja lisää sitten loput. Sekoita taikinaa hyvin, esim nuolijalla tai puukauhalla. Taikina on melko paksua, paljon paksumpaa kuin esim sokerikakkutaikina. Paloittele omenat pieniksi paloiksi, ja lisää taikinaan, jaa muffinssivuokiin ja paista 175 asteesa noin 20-30 min. En ole ihan varma paistoajasta, joten kannattaa olla tarkkana..

Osa syötiin kotona, ja loput vein töihin. Kotona pursottelin vielä muffinssien päälle kinuskikermaa, eli laktoositonta vispikermaa johon olin sekoittanut vähän valmista kinuskikastiketta. Oli muuten täydellinen yhdistelmä!!