Alkoi eilen iltapäivällä tekemään mieli viinereitä, joten töistä kun pääsin kotiin, niin kävin kaupan kautta hakemassa aineksia. Päivällä selailin erilaisia kakkublogeja, mutta en löytänyt mistään sen tarkempia ohjeita, joten tämä on nyt sitten oma sävellys..:) Ostin kaupasta valmiita lehtitaikinalevyjä, mutta paiston kestävää marmeladia ei meidän lähikaupasta löytynyt.. No, kotona oli kyllä vadelmahilloa, joten päätin käyttää sitä. Kotona oli myös valmiina Ekströms Marsán vanilijakastikejauhetta, joten päätin tehdä sen vanilijakastikkeen siitä. Marsán ohjeen mukaan maitoa piti olla 6 dl kahta kastikejauhepussia kohden, mutta kun en halusin kastikkeesta jämäkämpää, niin laitoin vain 4 dl maitoa. Se toimi ihan hyvin niin, vaikka olisi ehkä selvinnyt kolmellakin desillä maitoa. Sitten vain lehtitaikinalevyt keskeltä puoliksi, ja sitten pursotin neliön vanilijakastikkeesta ruudulle. Sen jälkeen taitoin reunat sisäänpäin, ja painoin kunnolla kiinni. Voitelin viinerit vielä kananmunalla, ja laitoin hillosta nokareen viinerin keskelle. Sitten uuniin 225 asteita ja 15 min. Oli kyllä tosi hyviä, vein suurimman osan töihin=) Ainoa vaan, että hillo levähti rumasti uunissa, mutta sille nyt ei voinut mitään kun ei siellä kaupassa ollut marmelaadia.. Mutta vinkkinä siis, kannattaa ostaa semmosta paistonkestävää marmelaadia=)

2072011.jpg

 

2072012.jpg

 

Ja sitten uudet viinerit vanilijakreemijauheella ja paistonkestävällä marmelaadilla, nii ja torttutaikinasta:

2109588.jpg

2109589.jpg

2109590.jpg

tuli paaaaljon parempia=)